Monet laihduttajat unohtavat riuhtoessaan kuntosalilla useita kertoja viikossa ja nostelemalla raskaita painoja, että välttämättä paino ei lähde putoamaan halutulla nopeudella, vaikka kuinka siihen uskoisi tällaiset kuntoilun vaikuttavan.
Salilla ei paino välttämättä putoa
Kuntosaliharjoitteet toki voivat kiinteyttää lihaksia, mutta mikä eteen, kun edelleen vatsamakkarat tuntuvat roikkuvan vyötäröllä? Lenkkeily voisi olla yksi vaihtoehto tähän, mutta varsin usein käy niin, että kuntoilun aloittamisen jälkeen laihduttajalta tipahtaa muutama kilo – jonka jälkeen painon putoaminen hidastuu ja joskus tuntuu jopa tyssäävän.
Syynä on todennäköisesti se, että kuntoilemalla laihduttaja syö samaan tapaan kuin ennenkin. Kuntoilun alkaessa myös nälkä kasvaa ja jos painon pudottaja ei kiinnitä huomiota syömiseensä, vaan ahtaa rasvaisia ja suolalla kyllästettyjä ruokia napaansa entiseen tapaan, ei paino vain putoa.
Ruokavalio kuntoon
Jos painon pudottajan suurin tavoite on nimenomaan painon pudottaminen eikä niinkään lihasmassan kasvattaminen tai muuten kiinteyttäminen, kannattaa tällöin ruveta miettimään mitä voisi tehdä ruokavaliolle. Usein painon pudottamista voi helpottaa pelkkä annosmäärän vähentäminen. Viiden lihapullan sijaan voi syödä vaikka kaksi lihapullaa, sekä korvata kolme lihapullaa tuoreilla kasviksilla.
Tuoreiden kasvisten lisääminen lautaselle ja ennen kaikkea punaisen lihan osittainenkin korvaaminen alkaa tehdä ihmeitä jo lyhyessä ajassa. Totta kai kannattaa lihan syönnin ohella kiinnittää huomiota myös aivan pikkuasioihin. Tai ainakin siltä ne tuntuvat. Sokerin vähentäminen voi auttaa osaltaan – kahviin ja teehen ei tarvitse välttämättä makeutusta, sokeriset limsat voi korvata vedellä tai vaikkapa kivennäisvedellä ja karkkien syöminen kannattaa jättää vähemmälle.
Sipsit & naposteltavat ovat joillekin heikko kohta, mutta niissäkin voi olla terveellisiä, vähäsuolaisia ja siltikin maukkaita vaihtoehtoja, jotka eivät pilaa hyvää painon pudottamista. Itse asiassa niistä voi löytyä hyviä vaihtoehtoja välipaloiksi, kuten vaikkapa näkkärit, joiden naposteleminen pääruokien välissä ei nosta painoa itsessään – kunhan vain muistaa olla laittamatta juustoviipalekerrosta tai pinkkaa meetwurstisiivuja jokaisen välipalan päälle.
Monet onnistuneesti painoa pudottaneet ovatkin itse asiassa nostaneet syöntikertojensa määrää. Samalla kuitenkin annosmääriä pitää pienentää, sekä lisätä aiemmin mainittuja tuoreita kasviksia sekä hedelmiä omaan ruokavalioon.
Pienellä vaivalla painon pudottamisesta saa oikealla ja tarkoin suunnitellulla ruokavaliolla vaivatonta ja mukavaa.