Uudet pelaajat ja myös pitkäaikaiset kasinopelien ystävät miettivät usein, pääsevätkö he koskaan voittaa suuria voittoja kasinoilla. Uutisissa kerrotaan toisinaan, että ihmiset ovat rikastuneet nopeasti kasinoilla mitä suurimmilla jättipoteilla. Joten on luonnollista, että jokainen pelaaja alkaa pohtimaan, milloin voitto osuu omalle kohdalle.
Aloitetaan kuitenkin siitä, että vaikkakin nettikasinoilla on mahdollista rikastua, talo (eli kasino) voittaa aina lopulta tilastotieteen valossa. Uhkapelaamista tulisi tämän vuoksi pitää vain hauskana ajanvietteenä ja harrastuksena eikä tulonlähteenä. Tällä sivulla tarkastellaan muutamia tärkeimpiä asioita, mitkä voittamiseen kasinosivustoilla vaikuttaa. Käydään siis läpi, mitä tekijöitä voittoihin tähtäävän pelaajan kannattaa ottaa huomioon.
Hyödynnä asiantuntija-arvostelut
Netissä on jo tuhansia kasinoja ja vedonlyöntisivustoja, joten joudut hukkaamaan paljon aikaa lähtemällä kokeilemaan niitä kaikkia. Toisaalta kaikista suosituimmat sivustot hyötyvät brändeistään ja voivat sen vuoksi esimerkiksi tarjota pelaajille muita sivustoja heikompia kertoimia. Pelaajan ja veikkaajan kannattaakin hyödyntää verkosta jo löytyviä asiantuntija-arvosteluja.
Näissä arvosteluissa kokeneet pelialan konkarit (usein sellaiset, jotka ovat pelanneet jo huomattavilla summilla) käyvät läpi eri sivustojen hyviä ja huonoja puolia. Jos olet esimerkiksi kiinnostunut suosiotaan kasvattavasta Teho kasinosta, on hyvä tapa lukea Teho kasino arvostelu 2022 ennen kuin siirryt sivustolle pelaamaan omilla rahoillasi. Lukemalla arvosteluja ja hankkimalla tietoa eri sivustojen vahvuuksista, voit menestyä peleissä paremmin. Voit saada arvosteluista arvokasta tietoa palautusprosenteista, jaossa olevasta ilmaisesta pelirahasta, ja myös sivustojen heikkouksista sekä ongelmista.
Hyödynnä ilmainen peliraha
Bonukset ovat erinomainen ja tehokas tapa parantaa voittomahdollisuuksiasi. Jos esimerkiksi kasino tarjoaa sinulle tervetuliaisbonuksen, kun rekisteröidyt, tämä raha voi auttaa sinua pelaamaan pidempään. Uhkapelit perustuvat satunnaisuuteen, joten haluat varmasti pelata useita kierroksia pienemmällä rahalla sen sijaan, että panisit kaikki rahasi kerralla. Bonukset avittavat pelaajaa siis pelaamaan enemmän pelejä, koska hänen tilillään on enemmän rahaa. Huomaa kuitenkin, että jokaisella nettikasinolla on omat bonussääntönsä; lue ne huolellisesti ennen bonusten lunastamista ja käyttämistä.
Kasinoilla on talletusbonusten lisäksi usein jaossa myös ilmaiskierroksia. Ne antavat nimensä mukaisesti pelaajille mahdollisuuden pelata useita kierroksia ilmaiseksi. Ja kuten jo tiedät, mitä enemmän pelaat, sitä paremmat voittomahdollisuudet sinulla on. Monet nettikasinot tarjoavat paljon ilmaiskierroksia, mikä on tietenkin mieluista pelaajille. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki ei ole kiinni vain parista pyöräytyksestä, vaan ilmaiskierroksia saa usein joitakin kymmeniä.
Pelikassa ja budjetti
Kaikkien pelaajien kannattaa kiinnittää erityistä huomiota siihen, kuinka paljon rahaa heillä on käytettävissään pelaamista varten. Pelatessasi aika saattaa kulua paljon nopeammin kuin odotit, jolloin käytät myös rahaa suunniteltua enemmän. Sen vuoksi pelikassan ja tasapainoisen budjetin ylläpitäminen voi olla varsin hyödyllistä. Tavallinen neuvo on olla valmis menettämään kaikki peliin sijoittamasi rahat.
Pidä hyvää huolta raha-asioistasi, vaikka uhkapelaamisesta olisikin tullut tutumpi harrastus. Näin voit olla varma, ettet velkaannu ja pelaaminen pysyy aina hauskanpidon puolella. Uhkapelaaminen on antoisaa kaikille tuloista riippumatta, sillä nettikasinolla on pelejä jokaiseen makuun ja tasoon. Muistathan, että kaikki kasinot ovat lain mukaan velvollisia auttamaan pelaajia vastuullisen pelaamisen edistämisessä.
Koska pelit ovat niin mukaansatempaavia, voi niiden parissa mennä helposti suunniteltua pidempään. Kuten kaikessa muussakin päätetyöskentelyssä, välillä on tärkeää pitää taukoja ja omasta terveydystä on hyvä pitää muutenkin huolta edes hyötyliikunnan muodossa.
Pelin volatiliteetti
Kasinoilla pelatessa voi löytää sekä korkean että matalan volatiliteetin pelejä. Osakkeisiin perehtyneet ihmiset tuntevat termin volatiliteetti, mutta se esiintyy myös kolikkopeleissä ja muissa uhkapeleissä, jotka riippuvat sattumasta. Matalan volatiliteetin peleissä voitot ovat pienempiä mutta tasaisempia, kun taas korkean volatiliteetin peleissä ne ovat suurempia mutta harvinaisempia.
Koska volatiliteetti perustuu suureen määrään pyöräytyksiä, sillä on vain vähän vaikutusta kunkin pelaajan pelikokemukseen ja voittoihin. Kun valitset itsellesi sopivaa peliä, sinun on hyvä aina tarkistaa volatiliteetti etukäteen. Jos haluat ottaa suurempia riskejä saadaksesi suurempia voittoja, valitse peli, jossa on korkea volatiliteetti. Jos toisaalta haluat pelata peliä, jossa on vähemmän riskejä, on hyvä valita matalan volatiliteetin pelin.
Palautusprosentti on helppo tarkistaa
Uhkapelaamisen merkittävänä motiivina on tietysti se, että jos onnettaret ovat sinun puolellasi, voit ansaita rahaa. Mahdollisuudet voittaa peli eivät ole kaikissa peleissä kuitenkaan samat. Palautusprosentti eli RTP on mittari, joka osoittaa, kuinka paljon peli maksaa pelaajalle takaisin voittoja. Se näytetään yleensä RTP-prosenttina nettikasinon pelitiedoissa. Jos sitä ei löydy pelin tiedoista, se on helppo myös googlettaa: ”pelin nimi” + palautusprosentti.
Palautusprosentti on tietyn ajanjakson aikana laskettu osuus panoksista, jotka palautetaan pelaajille voittoina. Pelin kesto vaikuttaa kuitenkin oleellisesti pelaajan kokemaan palautusprosenttiin. Yksittäisen pelisession lopputulos voi vaihdella ja erota huomattavastikin pelin ilmoitetusta palautusprosentista. Tämä siis tarkoittaa sitä, että pelaaja voi voittaa tai hävitä huomattavasti palautusprosenttia enemmän.
Nettikasinopelien palautusprosentti on yleensä yli 94 %, mutta joissakin peleissä palautusprosentti on vieläkin korkeampi. Monissa pöytäpeleissä ja videopokerissa myös pelaajan taidoilla on merkitystä pelin lopputulokseen. Voit parantaa voittomahdollisuuksiasi noudattamalla oikeaa pelistrategiaa. Palautusprosentti määräytyy myös pöydän sääntöjen mukaan, mikä kannattaa ottaa huomioon varsinkin rulettipöytää valittaessa. Amerikkalaisessa, eurooppalaisessa ja ranskalaisessa ruletissa on erisuuruiset palautusprosentit. Käyttämällä parhaita mahdollisia strategioita takaisinmaksuprosentti voi myös Blackjackissa olla jopa 99 %.